Julkaisut

Seuralla on kolme julkaisua

Keski-Espoo -seura on julkaissut kolme kirjaa

 

Keski-Espoo –seuran suurina saavutuksina on myös pidettävä seuran julkaisemia kolmea kirjaa, joista ensimmäinen ilmestyi vuonna 1998 nimellä ”Kivikauden kylästä kaupunkikeskukseksi”. Kirja sai ilmestymisvuonna Kalevala-vuoden juhlapalkinnon. Toinen kirja nimeltä ”Keski-Espoon huviloita ja kartanoita” ilmestyi vuonna 2002. Kirjasta otettiin kaksi painosta. Vuonna 2017 ilmestyi kolmas kirja ” Keski-Espoo 45 vuotta osana kaupunkia”. Keski-Espoo –seura on painattanut myös postikortteja kirkosta ja muutamista alueella olevista julkisista rakennuksista.

Seuralla on ollut kotisivut, www.keskiespooseura.fi vuodesta 2007 lähtien. Seuran omilla sivuilla on nähtävänä Keski-Espoon Sanomien vuosikertoja. Sivuilla julkaistaan myös yhdistyksen omia, Espoon kaupungin ja muiden yhteisöjen tapahtumailmoituksia, tiedotteita yms. omalta toiminta-alueelta.

Suvelan sirkuskoulun taidonnäytteitä 1990-luvun alussa. KES:n arkisto.

Suvelan Sirkus

 

Seuran alaisuudessa aloitti vuonna 1990 aktiivinen nuorisojaosto, jonka ansioista seuralla oli mahdollisuus perustaa samana vuonna myös oma sirkuskoulu, Suvelan Sirkus. Sirkuskoulun toiminta kasvoi nopeasti niin suureksi, että se rekisteröitiin omaksi yhdistykseksi, Suvelan sirkuksen kannatusyhdistys ry:ksi vuonna 1993.

 

Espoon kaupungin avustuksen ja vanhempain suuren tuen turvin sirkus laajentui ja myös kansainvälistyi; suhteita solmittiin ruotsalaiseen Ludvikan ja venäläiseen Hatsinan sirkukseen. Hatsinan sirkuksen jäseniä toimi myös opettajina Eestissä Harjun maakunnassa sijaitsevassa Vihasoon kylässä pidetyillä Suvelan sirkuskoulun leireillä. Sirkuskoulussa oli alusta alkaen yli 100 oppilasta ja vuonna 1992 saatiin harjoitustilat Kannusillanmäestä. Sirkuksen opettajina toimivat aluksi Moskovan sirkuksesta oppinsa saanut Sergei Fatkin ja 1990-luvun puoliväistä vakituisena opettajana ranskalainen sirkustaiteilija Lionel Lejeune. Suvelan Sirkus osallistui myös valtakunnallisiin sirkustapahtumiin ja menestyi niissä hyvin.  Vuonna 1995 Suvelan Sirkus saavutti toisen tilan Suomen mestaruuskilpailuissa sirkuskokonaisuudesta. Suvelan sirkuskoulu liitettiin myöhemmin osaksi Espoon esittävää koulua (ESKO).

Suvelan Sirkuskoulun menestyksen takana oli aktiivisesti toiminut, vuonna 1993 perustettu kannatusyhdistys, jonka johtokunnan puheenjohtajana toimi aluksi allekirjoittanut. Erityisen kiitoksen sirkuskoulun menestyksessä ansaitsevat aviopari Päivi ja Jukka Erinko, jotka osallistuivat sirkuskoulun pyörittämiseen valmistamalla esiintymispukuja, hankkimalla ja juontamalla esityksiä, järjestämällä leirejä ja huolehtimalla kuljetuksista. Moni mukana ollut nuori sai sirkuskoulusta hyvän lähtökohdan tulevaisuudelle.

 

Nuorisojaosto toiminta oli vilkasta toiminnanohjaaja Leena Rokkasen ansiosta 1990-luvun loppupuolella. Kerhossa 10-16 –vuotiaat tytöt ja pojat opettelivat ruoanlaittoa, radioamatööritoimintaa jne. Vuonna 1996 mukana oli 50 nuorta ja 30 aikuista, Vuonna 1998 toiminta siirrettiin Keski-Espoossa toimivan  Mannerheimin lastensuojeluliiton  alaisuuteen.

keski-espoo -seuran logo